the last of us - jakso 1

 The Last Of Us tv-sarja & jakso 1

Olen pelannut The Last Of Us 1 pelin alusta loppuun, sekä katsonut viereltä kun muut pelailevat sitä. Pelistä tuli heti suosikkini ja olinkin aivan innoissani siitä, että pelistä toteutettiin tv-sarja HBO MAX:ille. Olinkin ihmetellyt sitä jo pidemmän aikaa, että miten pelistä ei ole ollut aijemmin ohjelmia tai elokuvia. Peli itsessään on kuin elokuva, joten vaikka pelaamisesta ei itse pitäisikään, niin sitä on ehdottoman mukavaa seurata vierestä. 

Nyt päätin alkaa toteuttamaan blogi sarjaa siitä, että vertailen itse peliä sekä tv-sarjaa keskenään pohdintojen merkeissä. Julkaisen aina jokaisesta jaksosta oman postauksen, mutta tähän postaukseen liitän ensimmäisen jakson ajatukset.

Jakso 1

Olen pelannut pelin jo useampi vuosi sitten, joten jotkin muistikuvat ovat voineet hämärtyä. 

Ensimmäinen jakso oli hieman pitkäveteinen ja hidas tempoinen, eikä lähtenyt ns. käyntiin heti, niin kuin pelissä. Ehkä se johtui siitä, että tarinaa alettiin pohjustamaan heti enemmän, sekä pelissä on mahdollisuus tutkia asioita ja paikkoja eri tavalla ns. omin silmin.

Useimmat kohtaukset olivat ihan kuin pelistä, mutta jotkin jäivät mieleeni enemmän esim. se kohtaus jossa Sarah, Joel sekä Tommy ajavat kaupunkiin, joka kuhisee ihmisistä sekä tartunnan saaneista. Sarjassa se kohtaus noin 27:30-28:30 aikavälillä. 

Sarjaan on lisätty myös muita hyviä yksityiskohtia, kuten se, jossa Sarah käy kunnostamassa Joen kellon. Kellon muistan hämärästi pelistä, mahdollisesti se tulee vielä enemmän esille sarjassa.

Mielestäni sarjaan on onnistuttu valitsemaan oikeat näyttelijät, he herättävät tunteita sekä ovat hyvin samanlaisia sekä näköisiä pelin roolihahmoihin verrattuna. Tälläisissä sarjoissa on erityisen tärkeää kiinnittää huomiota roolivalintoihin, sillä ne ovat verrannollisia johonkin jo olemassa olevaan, eikä mielikuvituksellisiin kuten kirjoihin.

Joe on ilmetty päähenkilö ja sopii rooliin, kuin valettu. Hän elehtii aivan kuten pelissä, mikä on minusta erityisen mahtavaa. Innolla odotan tulevia seikkailuja.

Joen tyttö Sarah on mielenkiintoinen hahmo, sillä hän on jotenkin erityisen rohkea ja herkkä ikäisekseen. Harmi, että hänen tiensä päättyy hyvinkin nopeasti.

Tommysta minulle tulee sellainen vaikutelma, että hän on hyvin temperamenttinen. Saa nähdä, että millainen kuva minulle tulee Tommysta sarjan edetessä.

Elliestä en tykkää ollenkaan, mutta en tykännyt pelissäkään. On kuitenkin kiva, että hänet on otettu heti alusta alkaen ensimmäisestä jaksosta mukaan sarjaan.

Tess on aivan ihana boss lady tyyppi. Tess on onnistunut roolissaan super hyvin ja häntä on ilo katsoa verrannollisesti peliin. Ehdottomasti yksi suosikeistani!

Alkuvaikutelmani on todella hyvä, enkä malta odottaa uusia jaksoja. Olen innoissani siitä, miten hienosti sarja on tehty ja miten samankaltainen siitä on saatu aikaan. Sarjan visuaalinen ilme on toteutettu aivan täydellisesti ja se saa aikaan fiiliksen, että olisipa tuollainen paikka oikeasti jossain ja pääsisipä siellä käymään huom. ilman zombeja sekä sieni-viiruksia kiitos.


xoxo, aivotvuotaa

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

kirppareilla 2023

verta, hikeä ja luksusta

kreeta 2022 - osa 2