the last of us - jakso 4

Uskomatonta, että ollaan jo puolivälissä Last of usin ensimmäistä tuotantokautta. Aluksi olin sitä mieltä, että haluaisin odottaa kaikki jaksot, jotta voisin katsoa ne putkeen. Olen sellainen hyvien tv-sarjojen ahmija, enkä millään jaksaisi odotella aina uusia jaksoja. 

Pikemmittä puheitta hypätään suoraan jakson 4 pariin. 

Joen ja Ellien välistä ''suhdetta'' on mielenkiintoista seurata. Joe oli aluksi niin vastahakoinen Ellien suhteen, eikä millään olisi halunnut ottaa tätä matkaansa.

Luulen, että taustalla paistoi katkeruus oman lapsen (Sarahin) menettämisestä. En epäile ollenkaan sitä, etteikö se vaikuttaisi suhtautumista muihin selvinneisiin lapsiin ja nuoriin. Selvinneellä tarkotan eloon jäänyttä esim. tartunnasta tai pommituksesta.

Nyt kuitenkin Joesta huomaa sen, että hän on alkanut välittää Elliestä hyvinkin paljon. Ehkä Joe näkee jotain samaa Elliessä hänen tyttäreensä. Sarah oli erittäin rohkea ja eloisa.

Jaksossa 4 Joe ja Ellie menevät metsään nukkumaan yönsä, jotta saavat levätyksi ja jatkettua matkaansa päivän valossa. Ellie kysyy että eihän kukaan löydä meitä, johon Joe vastaa että kukaan ei löydä meitä. Silti Joe valvoo koko yön vahtien, ettei kukaan löydä heitä. 

Tämä on niin hauska yksityiskohta, sillä Joe oli niin varma mutta silti niin epävarma, taustalta kuitenkin välittyy se rakkaus ja aito välittäminen.

Pohdin edellisessä postauksessa sitä, että millaisia ongelmia ase Elliellä toisi tullessaan. Hieman yllätyksenä, Ellien aseesta löytyikin lipas, jota ei näkynyt edellisessä jaksossa. 

Ellie onnistui aseellaan pelastamaan Joen, ampumalla Joen kimppuun hyökännyttä tyyppiä. Joen pelastuessa hän kuitenkin takavarikoi aseen takaisin Ellieltä. Joe vaan haluaa kaikkensa suojella Ellietä tai ylipäätään kaikkia lapsia, kaikelta väkivallalta.

Joe on kyllä siinä aivan oikeassa, että lapsien ei tulisi koskaan edes nähdä asetta, väkivaltaa tai muuta jaksossa tapahtunutta. Olosuhteet ovat kuitenkin epätavalliset ja Joe myöntyy antamaan aseen takaisin Ellielle ehdottoman jyrkästä asenteestaan huolimatta. 

Joe ja Ellie jatkavat jälleen matkaansa löytääkseen ''turvallisen paikan'' nukkuakseen yönsä yli. Hyvän paikan löytyessä Joe ripottelee lasinsiruja lattialle oven eteen, jotta heräisi, mikäli joku hyökkäisi. 

Tämä oli erittäin nerokasta mielestäni, harmi ettei se toiminut tällä kertaa, sillä Ellie ja Joe heräävät siihen, että jotkin osoittavat heitä aseella vasten kasvoja. 

Seuraavassa postauksessa pohditaan hyökkääjiä, sekä ennen kaikkea kommunikaatiota. 


xoxo, aivotvuotaa

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

kreeta 2022 - osa 2

kreeta 2022 - osa 1

verta, hikeä ja luksusta